Uutiset

23.10.2011 :: Heli Laaksosen runojalka ei väsy – uusille keikoille ympäri maan


Runoilija Heli Laaksonen jatkaa ison kysynnän saavuttanutta Tervessi Peippometäst -runokiertuettaan ja kuljettaa karavaaninsa uusille paikkakunnille: Hyvinkäälle, Eurajoelle, Kouvolaan, Poriin ja Seinäjoelle. Toistamiseen kiertue käy lisäksi Salossa ja Turussa, sillä ne myytiin loppuun keväällä ennätystahtiin. Kiertue päättyy Turun uutuuttaan kiiltävään kulttuurikeskus Logomoon.

Kiertueet ovat yhden-naisen-näkemyksiä: runojen lisäksi Heli käsikirjoittaa koko lavashow´n, visioi itse lavastuksen ja niukkuudestaan kuuluisan koreografian. Mukana kulkee toki pakettiautollinen äänentoistolaitteita, saippuakuplakone, pätevä lavateknikko ja napakka kiertue-emäntä.

Heli kuvailee keikkojensa kulkua näin: ”Vaik mun keikka ei kestä ko runssan tunni, ni kerkken siin kyl hyvin puhuma kolmen päivä jutu. Lounaismurtte ilo o juur siin, et ei tartte käyttä ko iha välttämättömämppi kirjaimi. Näit runokeikoi ei ol muute sit tarkotet millekkä krymppyottasil. Niil kalasteta naurunkiakauksi ja yleist hyvä miäle hyrinä. Ja jos o hiukanki hellämiäline ihmine, kannatta pittä nestuuki hihas kans.”

Mitä Suomi lukee -kirjalistan kärjessä pitkään keikkuneesta Peippo vei -runokokoelmasta saadaan keikoilla monta maistiaista. Ennen kuulumatontakin kuullaan, kun Heli lukee näytteitä muusikko Lauri Tähkän kanssa kirjoitetusta Pyy ja Susi -runokalenterista.

Uutena keksintönä kiertueella kulkee mukana runotoivetölkki, johon voi ennen keikkaa pudottaa hartaimman runohaaveensa. Tavallisimmin toivotut runot ovat Helin varhaistuotannon Lehm ja koiv sekä Mummuks tahtomine, mutta uusiakin suosikkeja on yleisö löytänyt.

Runokiertueen tunnelmissa voi reissata mukana myös selailemalla kiertuepäiväkirjaa – Heli kirjoittaa tuntemuksistaan tuoreeltaan tien päällä, hotellihuoneissa, junissa ja takahuoneissa. Päiväkirjoissa tutkaillaan Suomen maantiedettä, kuvaillaan kulttuurieroja ja paljastetaan hassuja sattumuksia: www.hulimaa.fi/index.php

Jäik esitys viimeks näkemät?
Mul jäi runovoimi viäl käyttämät!

TERVESSI PEIPPOMETÄST -syysrunokiertue 2011:

ma 5.12. Salo, Teatteri Provinssi, www.teatteriyhdistysprovinssi.fi
ke 7.12.  Eurajoki, Eurajoki-Sali, Eurajoen Kulttuuritoimisto, 02-869 4266
to 8.12.   Hyvinkää, Hyvinkää-sali, www.lippu.fi
pe 9.12. Kouvola, Kuusankoskitalo, www.lippupalvelu.fi
la 10.12. Pori, Promenadikeskus, www.lippupalvelu.fi
su 11.12. Seinäjoki, Törnävä-Sali, www.lippu.fi
ma 12.12. Turku, Logomo, www.lippu.fi

Kaikki peippokeikat alkavat klo 19
Liput 19 e (+ mahdolliset toimituskulut).

Kauhiast tervetulo jälles!



23.10.2011 :: Sonmoro Senjorooo! Lord Estiltä uusi musiikkivideo


Tämän vuoden kesähittimies alias Reggaerekan kuljettaja Lord Est julkaisi viikko sitten toisen singlensä ”Juoksen vapaana kaupunkiin”, joka sai hienon vastaanoton radioissa. Mutta ei siinä vielä kaikki: nyt Lord Est julkaisee Juoksen vapaana kaupunkiin -musiikkivideon.

Katso Juoksen vapaana kaupunkiin –video.

Lord Estin uusi albumi julkaistaan 23.11. Levy kantaa tietysti nimeä "Sonmoro Senjoro" ja myös sen tuotannosta vastaa Millionaire Men. Ensimmäinen albumilta julkaistu single Reggaerekka feat. Petri Nygård on soinut radioaalloilla ja biisin musiikkivideo on kerännyt miljoona katselukertaa You Tubessa.



23.10.2011 :: Retropopilta uusi musiikkivideo ”Tää ilta”


- albumi ”Tämän hetken tähden” julkaistaan 26.10.

Retropop on julkaissut musiikkivideon ”Tää ilta”. Tampereella öisellä Hämeenkadulla kuvattu video on Retropopin biisinikkarin, Tommi Ojalan, ohjaama ja leikkaama. Tarttuva biisi on myös ensimmäinen singlelohkaisu 26.10. julkaistavalta Tämän hetken tähden –albumilta. ”Tää ilta” jatkaa Retropopin tunnistettavaa, pörisevistä bassoista, kauniista melodioista ja ennen kaikkea laulaja Sailan vahvasta äänestä koostuvaa soundia, mutta samaan aikaan se pohjustaa tietä koko levylliselle vahvoja tarinoita.

Katso Tää ilta –musiikkivideo tästä


Lempäälässä vuonna 2005 perustettu Retropop kohosi nopeasti suuren yleisön tietoisuuteen 2008 julkaistulla Pieni ja ihmeellinen –singlellään, joka pyöri tehosoitossa mm. YleX:n ja Voicen soittolistoilla ja biisistä tehty musiikkivideo vei Yleisö-Muuvi -palkinnon saaden myös ahkeraa pyöritystä videokanavilla ja YouTubessa yli 150 000 toistoa. Retropop julkaisi esikoislevynsä samana vuonna Universal Musicin kautta ja teki lukuisia energisiä keikkoja tanssiville faneilleen ympäri Suomen.

Retropopin julkkarikeikka on 3.11. Yo-talolla Tampereella, jonka jälkeen yhtye suuntaa julkaisukiertueelle.



6.10.2011 :: Miss Monster Truck ja Thunderbaum minikiertueella ensi viikolla!

Miss Monster Truck ja Thunderbaum tekevät minikiertueen ensiviikolla. Luvassa on sementinohut setti Tampere-Lahti- Helsinki! Lahdessa joukkoon hyppää paikallinen vahvistus Madison Roam, joten Torvessa on luvassa rokkia tuutin täydeltä.

THUNDERBAUM
Slaavilainen pilke silmäkulmassa rokkaava Thunderbaum on viimeistelemässä debyyttialbumiaan.  Yhtye on tunnettu raivokkaista keikoistaan, jonka sivuoireena saattaa ilmetä pakottava tarve hajottaa wc-pönttö omalla naamallaan.
http://www.myspace.com/thunderbaum

MISS MONSTER TRUCK
on korkeaoktaaninen grungejyrä Tampereelta. Doors-grungea, räminärokkia, yltiöenergistä rokkipiiskausta... siinä vain muutama kuultu kommentti bändin keikoista. Bändi valmistelee debyyttialbumiaan, joka julkaistaan keväällä 2012. Kick Ass Death Boogie Mother Fuckers!
http://www.myspace.com/missmonstertruck

MADISON ROAM
Madison Roam on vuonna 2009 perustettu nelihenkinen raskaammanpuoleista rokkia isolla fiiliksellä soittava rockbändi Lahdesta.
http://www.myspace.com/madisonroam

SILAKAT HOUSUISSA! –TOUR:
12.10 Tampere ,Ravintola Ruma, Thunderbaum + Miss Monster Truck (3 € klo 22.00.Rumat tunnit koko illan)
13.10 Lahti, Torvi, Thunderbaum + Miss Monster Truck + Madison Roam (3 € alkaen klo 22.00 )
14.10 Helsinki, Bar Loose, Thunderbaum + Miss Monster Truck ( 5/6 € alkaen klo 22.00, alakerta auki klo 21.00



6.10.2011 :: Sonmoro Senjorooo! Lord Est julkaisee tänään uuden singlen


- albumi julkaistaan 23.11.

Tämän vuoden kesähittimies alias Reggaerekan kuljettaja Lord Est julkaisee tänään odotetun toisen singlensä ”Juoksen vapaana kaupunkiin”. Reggae-poljentoinen biisi on Lord Estin ja Millionaire Men –kaksikon yhteistyössä tekemä taidonnäyte ja kappaleelle on tekeillä myös musiikkivideo, joka julkaistaan pian.

Kuuntele Juoksen vapaana kaupunkiin -single!

Lord Est on ottanut rennosti tulevan albuminsa kanssa ja hartaasti kypsytelty lätty julkaistaan 23.11. Levy kantaa tietysti nimeä "Sonmoro Senjoro" ja myös sen tuotannosta vastaa Millionaire Men. Ensimmäinen albumilta julkaistu single Reggaerekka feat. Petri Nygård on soinut radioaalloilla ja kesämiesten ämyreissä tarpeeksi ja biisin musiikkivideo on kerännyt miljoona katselukertaa You Tubessa.

Lord Est on keikkaillut tiiviiseen tahtiin koko kesän, eikä Lord Estin kiertuerekka jää parkkiin syksyn tullen, vaan keikkaputki jouluun asti:

07.10.2011 Tivoli, Oulu
08.10.2011 Onnela, Kuopio
14.10.2011 Hovi, Rauma
15.10.2011 Baron, Vammala
28.10.2011 Kokkola, Seurahuone
29.10.2011 Nuorisoseura, Mietaa (IKÄRAJATON)
11.11.2011 Yo-Talo, Tampere
12.11.2011 Villi, Kankaanpää
17.11.2011 Astrum-keskus, Salo (IKÄRAJATON)
18.11.2011 Venttiili, Hämeenkyrö
01.12.2011 Bar Kino, Pori
02.12.2011 Z-One, Varkaus
09.12.2011 TBA, TBA
13.12.2011 Seurahuone, Savonlinna
14.12.2011 Ravintola Kallio, Äänekoski
22.12.2011 Viking Line Isabella



6.10.2011 :: Ravintola Roast on uusinut ruokalistansa lähes kokonaan


- syksyllä Roastissa luvassa useita teemaviikkoja

Rouhea ruokaravintola Roast on uusinut ruokalistansa. Uudelta listalta löytyy Roastille tyypilliseen tapaan rentoja, maukkaita ja täyttäviä annoksia, joiden raaka-aineissa on suosittu lähiruokaa. Erikoisuutena listalta löytyy suurempaan nälkään sopiva 1,3 kilon possun potka, joka tarjoillaan hapankaalin ja siiderikastikkeen kera. Muutenkin Roastin uudelta listalta löytyy maalaishenkisiä ja rouheita annoksia, kuten esimerkiksi Metsämiehen härkäleipä, Lapinäijän poroa ja Talonpojan lammasta. Lähes kaikki listan annokset ovat uusia, mutta kuitenkin listalle on jätetty Roastin klassikkoannoksia, kuten mm. etanapannu, burgerit, chilisuklaakakku ja spelttipiiras. Tietysti menulla on myös uudistunut chililista, jolta löytyy tulisia herkkuja chilinpurijoille.

Teemaviikoilla muun muassa luomubiisonia

Syksyn mittaan Roast tarjoaa asiakkailleen useita erilaisia teemaviikkoja. Näistä esimerkkinä Biisoniviikko, jolloin Roastiin tuodaan etelä-karjalaiselta luomutilalta laadukasta ja eettisesti kestävää biisonin lihaa ja listalla on mm. herkullista buffalo burgeria ja muita luomuannoksia. Lisäksi Roast juhlii marraskuussa kypsää yhden vuoden ikäänsä ja synttäriviikolla on luvassa superalennuksia ja juhlatunnelmaa. Roast on myös aloittanut yhteistyön italialaisten viinien ja kahvien maahantuojan, Viinitalyn, kanssa. Listalta löytyy Viinitalyn viinejä ja syksyllä on luvassa viinikoulutuksia ja maisteluita.
17.- 30.10. Biisoniviikko
21.- 27.11. Roastin synttäriviikko

Roastin kabinetti ja pikkujoulumenut

Roast tulee tarjoamaan pikkujouluaikaan jouluisia annoksia isommillekin ryhmille. Roastin tyylikästä kabinettia voi varata vaikka työporukan pikkujoulujen viettoo. (Pikkujoulumenut on tarkoitettu 10+ porukalle.) Voit myös tiedustella omalle porukalle Viinitalyn maistiaistilaisuuden järjestämistä.

Katso uusi lista ja kuvia kabinetista täältä:
http://www.roast.fi/



6.10.2011 :: RUBY & Fellas uudistaa ruokalistaansa ja pubiaan


- listalle erikoisia uutuuksia: Hidden Mörkö –friteerattu mustamakkara

Keväällä ovensa avannut RUBY & Fellas - Irish Pub and Kitchen uudistaa ruokalistaansa sekä pubitilojaan. Irkkuhenkinen ja rento RUBY& Fellas on löytänyt kanta-asiakkaansa live-musiikin-, urheilun-, erikoisoluiden- ja maukkaiden ruoka-annosten ystävistä ja RUBY aikookin nyt syksyn aikana laajentaa pubin puoltaan tarjoten näin enemmän paikkoja pubimeiningistä pitäville asiakkailleen. Samalla RUBY luopuu kokonaan pääsymaksuista.

RUBY & Fellasin ruokalistalle on lisätty herkullisia uutuuksia, kuten mm. Hungry Landlord, eli viskikastikkeen kera tarjoiltuja lammaspyöryköitä, tamperelaiseen makuun räätälöity Hidden Mörkö, eli friteerattu mustamakkara sekä lempeä ja tulinen Mood For Mud Cake, eli drop-chilillä maustettu mutakakku. Lisäksi RUBY & Fellasista saa nyt myös aamupalaa: All day Breakfast -lautanen on täyttävä irkkuaamiainen, joka menee myös lounaasta tai vaikkapa iltapalana.

Ruby & Fellas on valmistautunut myös tulevaan pikkujoulukauteen laatimalla jouluisia ryhmämenuita, joista voi ottaa suuremmalle porukalle vaikka notkuvan bufeen. Rubyn tunnelmallista kabinettia voi varata yksityistilaisuuksiin, kuten vaikka työporukan tai kaveripiirin pikkujoulujen viettoon.

Syksyllä live-musiikin ystäville on luvassa omalaatuista ohjemaa: RUBY & Fellasissa järjestetään pari kertaa kuussa Piano Battle! Yleisö saa osallistua viihdyttävään pianoviihteeseen toivomalla battlen biisit. Suositut Tarinankertoja-klubit jatkuvat, klubien tulevia esiintyjiä ovat mm. Jarkko Martikainen, Heikki Hela ja Edu Kettunen.

Katso RUBY & Fellasin uudistunut ruokalista ja ohjelma:
http://www.rubyandfellas.fi/kitchen



6.10.2011 :: Retropopilta uusi musiikkivideo ”Tää ilta”


Retropopilta uusi musiikkivideo ”Tää ilta”
- albumi ”Tämän hetken tähden” julkaistaan 26.10.

Retropop on julkaissut musiikkivideon ”Tää ilta”. Tampereella öisellä Hämeenkadulla kuvattu video on Retropopin biisinikkarin, Tommi Ojalan, ohjaama ja leikkaama. Tarttuva biisi on myös ensimmäinen singlelohkaisu 26.10. julkaistavalta Tämän hetken tähden –albumilta. ”Tää ilta” jatkaa Retropopin tunnistettavaa, pörisevistä bassoista, kauniista melodioista ja ennen kaikkea laulaja Sailan vahvasta äänestä koostuvaa soundia, mutta samaan aikaan se pohjustaa tietä koko levylliselle vahvoja tarinoita.

Katso Tää ilta –musiikkivideo:
http://www.retropop.fi/etusivu

Lempäälässä vuonna 2005 perustettu Retropop kohosi nopeasti suuren yleisön tietoisuuteen 2008 julkaistulla Pieni ja ihmeellinen –singlellään, joka pyöri tehosoitossa mm. YleX:n ja Voicen soittolistoilla ja biisistä tehty musiikkivideo vei Yleisö-Muuvi -palkinnon saaden myös ahkeraa pyöritystä videokanavilla ja YouTubessa yli 150 000 toistoa. Retropop julkaisi esikoislevynsä samana vuonna Universal Musicin kautta ja teki lukuisia energisiä keikkoja tanssiville faneilleen ympäri Suomen.

Retropopin julkkarikeikka on 3.11. Yo-talolla Tampereella, jonka jälkeen yhtye suuntaa julkaisukiertueelle.



6.10.2011 :: Heli Laaksosen runojalka ei väsy – uusille keikoille ympäri maan


Runoilija Heli Laaksonen jatkaa ison kysynnän saavuttanutta Tervessi Peippometäst -runokiertuettaan ja kuljettaa karavaaninsa uusille paikkakunnille: Hyvinkäälle, Eurajoelle, Kouvolaan, Poriin ja Seinäjoelle. Toistamiseen kiertue käy lisäksi Salossa ja Turussa, sillä ne myytiin loppuun keväällä ennätystahtiin. Kiertue päättyy Turun uutuuttaan kiiltävään kulttuurikeskus Logomoon.

Kiertueet ovat yhden-naisen-näkemyksiä: runojen lisäksi Heli käsikirjoittaa koko lavashow´n, visioi itse lavastuksen ja niukkuudestaan kuuluisan koreografian. Mukana kulkee toki pakettiautollinen äänentoistolaitteita, saippuakuplakone, pätevä lavateknikko ja napakka kiertue-emäntä.

Heli kuvailee keikkojensa kulkua näin: ”Vaik mun keikka ei kestä ko runssan tunni, ni kerkken siin kyl hyvin puhuma kolmen päivä jutu. Lounaismurtte ilo o juur siin, et ei tartte käyttä ko iha välttämättömämppi kirjaimi. Näit runokeikoi ei ol muute sit tarkotet millekkä krymppyottasil. Niil kalasteta naurunkiakauksi ja yleist hyvä miäle hyrinä. Ja jos o hiukanki hellämiäline ihmine, kannatta pittä nestuuki hihas kans.”

Mitä Suomi lukee -kirjalistan kärjessä pitkään keikkuneesta Peippo vei -runokokoelmasta saadaan keikoilla monta maistiaista. Ennen kuulumatontakin kuullaan, kun Heli lukee näytteitä muusikko Lauri Tähkän kanssa kirjoitetusta Pyy ja Susi -runokalenterista.

Uutena keksintönä kiertueella kulkee mukana runotoivetölkki, johon voi ennen keikkaa pudottaa hartaimman runohaaveensa. Tavallisimmin toivotut runot ovat Helin varhaistuotannon Lehm ja koiv sekä Mummuks tahtomine, mutta uusiakin suosikkeja on yleisö löytänyt.

Runokiertueen tunnelmissa voi reissata mukana myös selailemalla kiertuepäiväkirjaa – Heli kirjoittaa tuntemuksistaan tuoreeltaan tien päällä, hotellihuoneissa, junissa ja takahuoneissa. Päiväkirjoissa tutkaillaan Suomen maantiedettä, kuvaillaan kulttuurieroja ja paljastetaan hassuja sattumuksia: www.hulimaa.fi/index.php

Jäik esitys viimeks näkemät?
Mul jäi runovoimi viäl käyttämät!

TERVESSI PEIPPOMETÄST -syysrunokiertue 2011:

ma 5.12. Salo, Teatteri Provinssi, www.teatteriyhdistysprovinssi.fi
ke 7.12.  Eurajoki, Eurajoki-Sali, Eurajoen Kulttuuritoimisto, 02-869 4266
to 8.12.   Hyvinkää, Hyvinkää-sali, www.lippu.fi
pe 9.12. Kouvola, Kuusankoskitalo, www.lippupalvelu.fi
la 10.12. Pori, Promenadikeskus, www.lippupalvelu.fi
su 11.12. Seinäjoki, Törnävä-Sali, www.lippu.fi
ma 12.12. Turku, Logomo, www.lippu.fi

Kaikki peippokeikat alkavat klo 19
Liput 19 e (+ mahdolliset toimituskulut).

Kauhiast tervetulo jälles!



6.10.2011 :: Huuda itsellesi kesän 2011 kuuluisin kärry!


Huuda itsellesi kesän 2011 kuuluisin kärry!
Lord Estin ja Petri Nygårdin Reggaerekka on myynnissä

Tamperelaisen Lord Estin ja räppäri Petri Nygårdin Reggaerekka -hitin yhteistuotosta varten  rakennettu Reggaerekka on nyt myynnissä! Tämän kesän hittikärry on jo niittänyt mainetta poikien musavideossa, radioaalloilla ja autonäyttelyissä.

Katso Reggaerekka-musiikkivideo ostopäätöksesi sinetöimiseksi:

Reggaerekka on ensimmäinen single Lord Estin syksyllä julkaistavalta albumilta. Sinkku lähti heti julkaisuviikolla radiosoittoon, se on pysynyt koko kesän Suomen virallisen sinkkulistan kärkipaikoilla.




Edelliset 10